Mutta mikä eteen, jos se toinen kieli on tilanteessa väärä? Toivotammeko vuodenvaihteessa Suomeen saapuville kymmenille tuhansille venäläisturisteille: "Hejsan, välkommen till Finland. Hur står det till?" Pelkästään VR tuo maahan vuodenvaihteeksi 40000 matkailijaa vakiovuorojen lisäksi 28 lisävuorolla. Sanomattakin on selvää, että kyseessä on huomattava piristysruiske euron vanavedessä syvään painuvalle kansantaloudelle. Matkailijavirran vaikutus tuntuu paitsi itärajan tuntumassa myös Metropolialueella ja sen laimeilla reuna-alueilla asti.
Mutta paikoin vaativien turistien saamassa palvelussa on silmiinpistävä epäkohta, joka on pitkän johdannon jälkeen jo arvattavissakin. Itänaapurin vieraat kokisivat palvelun todella omakseen, jos saisivat sen omalla äidinkielellään. Toki erityisesti nuoremmat naapurit hallitsevat englannin kielen jo hyvin, mutta kaiken kaikkiaan kotoiseen, ubiikkiin Amerikan kielikylpyyn verrattuna valmiudet vieraskieliseen kanssakäymiseen ovat paikoin uuden ihmisen kanssa ongelmallisia. Niinpä asiointi venäjän kielellä tekisi lomamatkasta varmasti miellyttävämmän ja mikä parasta; kukkaron nyörit varmasti kuluisivat entistä joutuisammin.
Ja kuten alun kaskusta voi johtopäätellä, kaiken esteenä on nuorten oppimiskapasiteettia tässä valossa aivan turhaan varaavan pakkoruotsin tukahduttava vaikutus. Toki pitkään venyvät, ahkerat ahertajat hoitavat yhden vieraan kielin lisää, mutta suurille massoille tämä tuskin on mahdollista. Eli toisin sanoen nuorten tai muidenkin opiskelijoiden tuhlatessa rajoitettuja resurssejaan ruotsin kielen pakko-opiskeluun vapaaehtoinen venäjän opiskelu ei enää ole aito vaihtoehto. Itänaapurin maailmankielen opiskelu toisi varmasti työtä, näin väitän! Sen sijaan kahden marginaalisen erikoisuuden taitaminen ubiikin englannin lisäksi tuskin varsinaisesti tuo kellekään varmaa työtä. Jospa mekin täällä Pohjan perukoilla siirrymme pian nykyaikaan ja poistamme tämän historian hevonkaupan seurauksen takaisin historiankirjoihin.
MT
