Katselin juuri YLE Teeman esittämän mielenkiintoisen dokumentin "Sisällissodan soturit". Yhdysvalloissa käytiin vv. 1861-1865 verinen sisällissota, jossa etelävaltioiden konfederaatio ja pohjoisvaltioiden unioni taittoivat peistä erilaisten ristiriitojen seurauksena. Ensi kädessä kaiketi syinä olivat poliittiset ja taloudelliset asiat, kun pohjoinen halusi osansa etelän puuvillabisneksen tuotoista sekä vahvan pohjoisvetoisen hallinnon. Lopulta verisen veljesodan pääteemaksi nousi tai nostettiin orjuuden vastustaminen vs. kannattaminen yleisenä instituutiona. Orjuuden vastustamista ei kannattanut edes valtaosa pohjoisvaltiolaisista, eivätkä etelän mahtimiehet halunneet luopua lähes ilmaisesta tuotannontekijästään millään hinnalla. Orjien käyttäminen erittäin tuottoisan liiketoiminnan perustana katsottiin synnynnäiseksi ja luonnolliseksi oikeudeksi. Sen kiistäminen soti perinteisiä arvoja ja oikeuskäsitystä vastaan. Sittemmin palkaton orjuus pitkälti lakkautettiin ja orjuuden muoto vaihtui nykyaikaisemmaksi.
Puhtaasti ilman minkäänlaista näkemyksellistä suodatinta aloin etsiä mielessäni tuolle orjuuden luonnolliselle hyväksymiselle analogiaa vanhan mantereen puolelta. Hyvin pian analogia pälähti päähän kristallinkirkkaana! Euroopassa vallitsee erilaisia näkemyksiä äärilaidasta toiseen koskien vapaan, rajoittamattoman maahanmuuton edelleen laajentamista ja toisaalta maahanmuuton tiukkaa rajaamista. Vaikka analogialiput voisi kartalle asetella aivan päinvastoinkin, kannattavat rajoittamattoman maahanmuuton puolustajat samaa asiaa kuin etelän puuvillalla rikastuneet isännätkin. Erityisesti silloin, kun ihmisvirran tarvetta puolustellaan sillä, ettei alimpien palkkaluokkien ja halveksituimpien töiden tekijöiksi löydykään enää paljasjalkaisia eurooppalaisia, vaan idästä tai etelästä pitäisi antaa virrata halpaa työvoimaa elintasomme ja taloutemme pönkittämiseksi. Tätä kautta avointen ovien kannattajat ovat valmiita hyväksymään sen, että muodostuu uusi alemman alaluokan yhteiskuntakerros, jonka suhde isäntiinsä, yhteiskuntaan, talouteen, työnsä tulokseen ja palkitsevuuteen muodostavat analogian Pohjois-Amerikan (ja lukemattomien muiden valtakuntien ennen ja jälkeen) hyväksymälle orjuuden harjoittamiselle. Miettikääpä hetkinen, niin asioiden samankaltaisuus käy yhä selvemmäksi.
MT
