Kuten mielipidekirjoituksissakin on mainittu tarvitaan asian ratkaisemiseksi luovia keinoja ja uutta ajattelua. Valitettavasti kaavoituksesta ja maan hankinnasta on tehty vahvasti poliittinen kysymys, jonka juuret juontavat selvästi aina itsenäisyyden alkumetreille asti. Lisäksi vuosikymmenten tapa toimia painaa joissakin vaaoissa vahvasti. Toisaalta mitä muuta se kunnallispolitiikka perinteisesti on ollutkaan. Joka tapauksessa tonttimaan hankintaan tarvitaan uusia aloituksia ja innovatiivista ajattelua, kuten kaavoitusseminaarissakin olemme ylevästi maininneet... nimittäin jos haluamme tarjota omakotitontteja entiseen tahtiin.
”Kolmantena vaihtoehtona” voisi keskusteluissa makustella myös omakotiasumisen kasvun hillitsemistä siihen asti, kunnes suurin investointikierre on ohi. Eilenkin saimme valtuustossa kuulla Pertti Mäkelän sanoin muistutuksena asiaan liittyvää faktaa: uudet omakotiasujat tuottavat ”plussaa” kaupungin talouden tulokseen vasta 10-15 vuoden kuluttua. Näin ollen mielestäni maan hankinnan ja kaavoituksen kanssa on aivan turhaa hätäillä juuri tällä hetkellä. Uusien asuinalueiden infran rakentaminen maksaa maltaita, mihin meillä ei taida valitettavasti olla edes varaa, varsinkaan tuoreen osavuosikatsauksen lukujen valossa. Laitetaan siis jäitä hattuun.
Toisaalta, jos haluamme välttämättä kasvaa hinnalla millä hyvänsä, on syytä alkaa miettiä kaavoituksen politiikkaa uudella tavalla. Maankäyttösopimusten kautta kaupunki saisi itse asiassa ulkoistettua monta vaivaa ja tontteja olisi tarjolla hillittyyn tahtiin. Edellytyksenä koko kuviolle olisi toki se, että erityisesti kaupungille toiminta olisi kannattavaa ja tuottoisaa. Sitä se olisi samalla varmasti myös toiselle osapuolelle. Laitetaanpa asia mietintämyssyyn. Aiheeseen liittyy myös meitä paljon suurempia kysymyksiä, jotka voivat tehdä tämänkin keskustelun lähivuosina tarpeettomaksi. Palaan niihin myöhemmin.
MT
